Amnestyn kirjemaraton - kirjeiden voimalla parempi maailma

Marraskuisena keskiviikkona koulullamme oli vierailulla Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson ja kuopiolaisia Amnestyn nuoria. Johanssonin pitämän mielenkiintoisen tunnin jälkeen siirryimme takaisin luokkiimme, mutta yhteiskuntaopin ykköskurssilaisilla oli hieman erilaista ohjelmaa tiedossa. Amnestyn Kuopion paikallisjärjestön nuoret olivat pitämässä meille Kirjemaratonia.

Amnesty järjestää vuosittain Kirjemaratonin pääasiassa kouluissa, mutta siihen saa osallistua kuka tahansa, missä tahansa. Kirjemaratonin ajatuksena on opettaa koululaisille vaikutuskeinoja ihmisoikeusasioissa ja kirjoittaa vetoomus valitusta aiheesta. Tänä vuonna oppilaat voivat valita, kirjoittavatko kidutetuksi joutuneen, kuolemaantuomitun Moses Akatugban vai seksuaali- ja lisääntymisterveysloukkausten kohteeksi joutuneiden Mkhondon naisten ja tyttöjen puolesta. Kirjemaratonin kirje kirjoitettiin englanniksi ja se osoitettiin puolustettavan asiaa hoitavalle viranomaiselle.

Viime vuonna Kirjemaratonin aikana ihmiset 143 maassa lähettivät yhteensä yli 2 miljoonaa viestiä ihmisoikeuksien puolesta. Esimerkiksi Ruotsissa 30 000 ihmistä kirjoitti yhteensä liki 154 000 viestiä. Sloveniassa lähetettiin lähes 14 000 viestiä, joista yli 8 000 oli kirjoitettu kouluissa. Portugalissa 122 koulua osallistui koulujen kirjemaratoniin. Kirjemaratonin saavutukset olivat huikeat: maailmanlaajuinen kirjemaraton johti kolmen mielipidevangin vapauttamiseen.

Tunnin aikana kävimme vapaaehtoisten johdolla läpi ihmisoikeuksia ja pohdimme, mitkä ihmisoikeuden ovat juuri meille tärkeitä. Kun tunnin lopussa kirjoitimme kirjeet, pääsimme miettimään, miten oikeastaan suhtaudumme ihmisoikeuksiin ja onko tärkeää, että ihmisoikeuksista pidetään kiinni. Tietenkin on.

Siiri Innanen

Punaisia neniä tärkeän asian puolesta

 

Virallinen Nenäpäivä oli 7. marraskuuta, jolloin myös meidän koulumme vietti sitä. Opiskelijakunnan hallitus oli päättänyt järjestää vappumaisen tapahtuman, joten luvassa olivat naamiaiset. Pukeutujia ei ollut paljon, mutta kuitenkin sen verran, että käytäväkuvasta tuli elävämpi. Oikeastaan yllättävän moni oli viitsinyt pukeutua tai laittaa jonkin pienen asusteen, ja joillakin opettajilla puolestaan naamaa koristivat päivään kuuluvat punaiset nenät. Vappumaisuudesta viestittivät myös käytävillä olleet serpentiinit ja ilmapallot, joissa tietenkin luki Nenäpäivä. Tapahtuman julisteita oli ympäri koulua koristeina. Viikon aikana myös satuhahmot, joilla oli punaiset nenät, olivat säikytelleet eri paikoissa, esimerkiksi wc-pönttöjen kansissa.

  

Naamiaisissa oli luvassa palkintoja osallistujille ja jopa yksinkertaisesti värikkäin asu palkittiin. Palkintoja saattoi voittaa myös järjestetyistä kilpailuista. Salissa oli tarjolla limboamista ja muita pieniä kisoja. Kakkoskerroksen käytävällä puolestaan mietittiin mahdollisimman monia sanoja kirjaimista. Innokkaimmat istuivat tunteja miettimässä sanoja, ja tuloskin taisi olla sen mukainen, sillä sanoja keksittiin useita satoja. Eniten pisteitä sai sanasta, johon kaikki kirjaimet tulivat. Moni keksi myös sen sanan, vaikka pituutta sillä oli reippaasti.

Toisen kerroksen käytävällä oli myös arvonta, johon rehtori lahjoitti palkinnoiksi arvokkaita palkintoja, muun muassa matematiikankirjoja, matkalaturin ja suklaaleivontakirjan. Useat toivoivat matkalaturin voittoa, ja ehdotteluja pinkistä lapusta juuri heidän nimelleen kuului pitkin päivää. Osallistujia oli paljon, vaikka tieto arvonnasta tuli vasta samana päivänä. Tuotto arvonnasta ja myös mokkapalojen myynnistä saadut rahat annettiin Nenäpäivä-keräykseen. Mokkapalojenkin menekki oli hyvä, kuten aina, sillä kuka nyt ei suutaan makeaksi haluaisi. Opettajat ostivat niitä useammankin, jotta he saivat viedä niitä myös kotiin perheelle. 

 

Nenäpäivän idea on kerätä rahaa ja pitää hauskaa. Sitähän meidänkin koulumme teki, ja toivottavasti mahdollisimman moni otti hyödyn irti ja osallistui. Osallistujat ainakin näyttivät iloisille. Onneksi rahan keruukaan ei täysin unohtunut, ja tulosta tuli myös puhtaiden lahjoitusten avulla. Yhteensä koulumme keräsi rahaa 220,20 euroa. Sillä määrällä jo moni kehitysmaan asukas saa ruokaa ja juomaa tai lapsi tukea traumoihinsa, sillä tänä vuonna avustuskohteina olivat Fidan ruokaturvatyö ja traumatisoituneiden lasten auttaminen. Suuri kiitos siis kaikille, jotka tukivat keräystä. 

Noora Leinonen

Abeille tukuittain vaihtoehtoja ja esitteitä

 

Itä-Suomen yliopisto ja Savonia-ammattikorkeakoulu järjestävät joka vuosi abipäivän yliopiston ja ammattikorkeakoulun tiloissa. Sinne meidänkin koulun abit suunnistivat marraskuisena maanantaiaamuna yhdeksän aikaan. Eri koulutusaloilla oli esittelykojuja pitkin käytävää ja ihmisiä tungeksi kaikkialla. Kojuilta sai alan esitteitä, kyniä, huulirasvoja, sipsejä, sateenvarjoja ja vaikka mitä, mutta tietenkin myös karkkeja. Jotkin alat olivat varustautuneet alaan kuuluvalla tarjottavalla, kuten hammaslääketieteen opiskelijat hammasharjoilla, ravitsemustieteen mandariineilla ja sairaanhoitajat laastareilla. Kaikkialta sai takuulla ainakin esitteen, joko pienen lappusen tai kokonaisen vihkon.

Kojuilla oli muutenkin aloihin liittyvä nähtävää ja kokeiltavaa, jotka saivat eniten kiinnostuneita tulemaan paikalle. Yhdessä pisteessä sai laittaa pallon tippumaan alas tikkutaulua pitkin ja tuloksena tuli ylioppilaskirjoitusten arvosana, tulokset noudattivat samaa normaalijakaumaa kuin kirjoituksissakin. Toisella paikalla piti koota palasista H-kirjain. Oveluutena oli kolmiulotteisuus, joten pieni vihje oli tarpeen, mutta lopulta ratkaisu löytyi. Kolmannessa oli esillä 3D-printteri, joka teki massasta jotakin hahmoa. Yhdestä taas löytyi selkäranka ja ihmisen muita kehonosia tai elimiä.

Kaikilla kojuilla yritettiin tietenkin saada abeja hakemaan sinne ja alasta kerrottiin innokkaasti paljon tietoa ja kysymyksiin vastailtiin. Lisäksi jokaisella alalla oli oma tai toisen alan kanssa pidetty varsinainen esittely jossakin luentosalissa. Näissä neljänkymmenenviiden minuutin esittelyissä sai tarkempaa tietoa itseään kiinnostavasta alasta ja mahdollisuuden kysyä mieltä askarruttavat asiat. Monessa esittelyssä oli opiskelija kertomassa alasta, koska silloin saa opiskelijan näkökulman ja kokemukset asiaan, joten tieto uppoaa paremmin. Valitettavasti kahdeksan eri alaa oli yhtä aikaa esittelyssä, joten täytyi valita eniten kiinnostava, jos olisi ollut monta hyvää vaihtoehtoa. Abien täytyi myös siirtyä rakennuksesta toiseen esittelyjen paikan mukaan, mutta onneksi alue on niin yksinkertainen, ettei voinut eksyä.

Kahden esittelyn jälkeen oli ruokailu. Jonot olivat vielä pidemmät kuin ensimmäisessä ruokailuvuorossa meidän lukiollamme, joten siinä sitten odoteltiin. Ruokalasta oli nätti näkymä pienelle lammelle ja ruoka oli hyvää. Sen jälkeen vain täydellä mahalla jatkettiin kiertelyä ja kuunneltiin esittelyjä. Jäljellä oli vielä kaksi kahdeksan vaihtoehdon aikaa esittelyille. Jokaisen täytyi käydä vähintään kahdessa esittelyssä, mutta monia kiinnosti useampikin.

Heti kahdelta viimeisten esittelyjen jälkeen käytäviltä alettiin kerätä kojuja pois ja viimeiset karkit kaadettiin onnekkaiden abien laukkuihin. Osalle päivästä oli varmasti paljon hyötyä myös muuten kuin lahjuksien saamisessa. Se saattoi vahvistaa aikaisempaa suunnitelmaa tai antaa ideaa tietämättömyyden tilalle. Toisille avautui lisää vaihtoehtoja ja varasuunnitelmia. Joku taas mahdollisesti meni vielä enemmän sekaisin ja hukkui vaihtoehtojen paljouteen, mutta varmasti kaikki saivat edes hiukan lisää infoa. Ajattelemaan päivä ainakin pisti, jos yhtään jatkosuunnitelmat kiinnostavat, kuten kaikkia takuulla kiinnostaa.

Noora Leinonen

Koulutuksen pysäyttämätön voima

 

”Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.” Malala Yousafzain ajatus nousi selkeäksi teemaksi YK:n päivänä 24.10. Oli kolmas kerta, kun kuulin UNICEFin lastenoikeuksien lähettilään Maria Bondestamin esityksen ja tunsin ne tutut kylmät väreet ja saman kuristamisen tunteen kurkussa kuin edellisinäkin vuosina. Enkä varmasti ollut ainoa.

Maria Bondestam sopii työhönsä täydellisesti. Hän puhuu ja suhtautuu työhönsä intohimoisesti - siitä ei ole epäilystäkään. Hän nosti esille ihmisoikeudet ja epätasa-arvon sekä tämänvuotisen toisen Nobelin rauhanpalkinnon voittajan Malala Yousafzain. Nuori pakistanilainen tyttö on sanoinkuvaamattoman vahva ja määrätietoinen – sekä peloton. Hän ajaa nuorten ja varsinkin tyttöjen asiaa korostamalla koulutuksen voimaa. Huolimatta Taleban-järjestön uhkasta hän puhuu aktiivisesti koulutuksen puolesta. Voisikin sanoa, että Yousafzai on meidän aikamme supersankari.

Bondestam puhui monista nykyajan epäkohdista, ja puhe herätti ajatuksia myös muunlaisista ongelmista. Muistan lukeneeni lehdestä tutkijoiden kauhuskenaarion tilanteesta, jossa jokaisella intialaisella ja kiinalaisella olisi oma auto. Asiantuntijoiden mukaan sitä maailma ei kestäisi. Ajatuksena se on kuitenkin sydämetön. Näinkö valtioiden, varsinkin teollisuusmaiden, päämiehet ajattelevat vain omia etujansa? Ajatustahan voi perustella ilmaston saastumisella, mutta onko autoilla ajaminen sitten vain rikkaampien maiden etuoikeus?

Ihmisoikeudet ovat kuitenkin ne oikeudet, joita ei tulisi polkea maahan. Ihmisellä on jokaisessa maassa - myös kehitysmaissa - oikeus esimerkiksi ravintoon ja puhtaaseen juomaveteen. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Ihmisellä on oikeus myös lapsuuteen, eikä se todellakaan tarkoita avioliittoa kahdeksan vuoden iässä – eikä varsinkaan ensimmäistä lasta, kun mittarissa on vasta yksitoista vuotta. Jos nämä eivät ole huutavia ongelmia, niin mitkä sitten?

Ongelmiin on kuitenkin ratkaisu: ”One child, one teacher, one book and one pen.” Koulutus on avainsana – sen tietää vasta 17-vuotias Malala Yousafzaikin, joten onko liikaa vaadittu, että myös maailman auktoriteetit panostaisivat koulutuksen lisäämiseen kehitysmaissa? Kiitos Maria Bondestamille, joka muistutti meitä koulutuksen arvosta ja ongelmista maailmassa - niistä, jotka juuri meidän nuorten, eli tulevaisuuden päättäjien ja vaikuttajien, tehtävänä on kitkeä pois.

Iina Raatikainen

Rajojen yli luoville vesille

Aluksi en ollut varma... Vaihdoin monta kertaa lukujärjestystä ja pohdin, kehtaisinko mennä kurssille. Lopulta tein valintani aloittaa äidinkielen Luovan kirjoittamisen kurssin. Tämä oli kaiken kaikkiaan hyvä ratkaisu. Tässä syy miksi.

Kurssilla keskitytään nimenomaan luovaan kirjoittamiseen, jossa jokainen voi kokeilla omia rajojaan kirjoittajana. Kun tekstille ei aseteta suuria rajoja tai tiettyä mittaa, moni löytää varmasti itsestään uusia puolia kirjoittajana ja saa kurssista varmasti hyötyä myöskin tavallisempien tekstien, kuten esseiden, kirjoittamiseen. On muuten äärimmäisen vapauttavaa päästä luomaan jotain omaa ja samalla antaa asioiden pään syvimmistä syövereistä siirtyä paperille. Tekstistä tulee omanlaisensa, ja vähitellen kirjoittaja alkaa huomata uusia puolia itsestään.

Luova kirjoittaminen ei tarkoita kurssilla vain ja ainoastaan tarinoita tai vaikkapa runoja, vaan se on myös oman kriittisyyden pois heittämistä ja ajatusten selkeyttämistä. Kurssin aikana saattoi huomata, miten muillakin ihmisillä on mielenkiintoisia asioita kerrottavanaan ja mahtava mielikuvitus, josta kumpuaa aivan uusia asioita. Eikä omia tuotoksiansa ole mikään pakko jakaa muiden kesken, vaikka se todella kannattaa.

Moni voi ajatella kirjoittamista jo ennestään tylsäksi tai muuten vaan turhaksi, aikaa vieväksi jutuksi. Veikkaisin, että kurssilla asenne saattaisi muuttua. Jos miettii, uskaltaako hypätä korkealta omien kirjoitustensa kanssa ja pudota niiden kera alla olevaan tarinoiden ja vapaan kirjoittamisen virtaan, jossa voi pinnan alla lymytä muiden ihmisten viiltävät ajatukset omasta tuotoksesta (niin kuin itse ajattelin), on miettiminen turhaa. Pääset korkeintaan kuulemaan (ja näkemään) uusia ideoita ja asioita, jotka ovat oman kirjoittamisen kannalta mielekkäitä. Kirjoittamisen laajaan aallokkoon hyppääminen tuntuu tämän jälkeen vapauttavalle, ja jännitys on turhaa.

Omat ennakkofiilikseni ennen kurssia tähtäsivät lähinnä omien rajojen ylittämiseen, mutta loppujen lopuksi kyse olikin vain patojen aukaisusta. Paperin ollessa tyhjä on varmasti miljoona tapaa täyttää se eri asioilla. On kuitenkin yllättävää, miten moninaisin kokemuksin ja havainnoin paperin voivat myös täyttää ne pienet sanat, joiden puroista voi syntyä suuri, kertomuksia pursuava järvi.

Kirjoittaminen on helppoa, halpaa ja ennen kaikkea yleishyödyllistä. Ei kaiketi ole olemassa huonoja kirjoituksia, sillä ne kaikki kertovat jotain kirjoittajasta tai... no... ainakin jostakin. Ei kaikella kirjoittamisella ole pakko edes olla merkitystä. Minusta joskus parhaita juttuja ovat ne, joissa ei ole päätä eikä häntää. Hyvä inspiraation lähde potkaisee yleensä tarpeeksi kovaa tekstin liikkeelle. Minä löysin kurssilta keinoja juuri tähän.

Kurssin aikana tutustuttiin moniin hyödyllisiin tekstiin liittyviin asioihin, joita olivat muun muassa paikka, takaumat, unet, dialogi ja henkilöhavainnointi. Minulle etenkin neuvot dialogista ja sen muodostuksesta olivat enemmän kuin tervetulleita. Eikä kurssilla jumiuduttu vain hämyiseen luokkaan, vaan useaan otteeseen lähdimme liikkeelle - joko puistoon, kirjastoon tai vaikka sota-ajasta kertovaan valokuvanäyttelyyn. Myös teatterikäynti toi paljon uusia näkökulmia esimerkiksi käsikirjoituksen ja kerronnan sisältöön. Kurssi tarjosi paljon virikkeitä tilannekohtaisesti uusissa ympäristöissä, mikä johti lennokkaaseen inspiraatioon ja vauhdikkaaseen kirjoittamiseen.

Jos olet yhtään kiinnostunut kirjoittamisesta tai kirjallisuudesta tai haluat oppia juuri kirjoittamisesta uusia asioita ja samalla rikastuttaa muita tekstejäsi, suosittelen kurssia sinulle.

Sampsa Rautiainen 12D

Koko kansan talo - sanoista teatteriesitykseksi

Janne Puustinen havainnollisti vaihe vaiheelta Koko kansan talo - projektin etenemisen

Koko kansan talo -teatteriesitys kertoo ihmisten erilaisista ennakkoluuloista teatteria kohtaan ja teatterin merkityksestä yhteiskunnassa. Näytelmässä esiintyy joukko henkilöitä, joista jokaisella on omanlainen, joko positiivinen tai negatiivinen, suhteensa teatteriin. Myös itse "teatteri" kertoo ihmisten vaihtelevasta suhtautumisesta häntä kohtaan omasta näkökulmastaan.

Esitys kiertelee teatterin tiloissa: pääsimme kurkistamaan kulisseihin, istumaan lavalla ja näkemään puvustamon sekä näyttelijöiden työhuoneita. Kohtaukset oli yhdistetty hyvin taitavasti teatterin tiloihin. Samalla siis näimme juuri remontoidun teatterin uusia upeita tiloja.

Kävimme katsomassa esityksen lukiomme Luovan kirjoittamisen kurssin kanssa 24.9. Seuraavana aamuna näytelmän ohjaaja Janne Puustinen kävi kertomassa meille näytelmän syntymisen eri vaiheista, antoi vinkkejä erityisesti näytelmien ja dialogien kirjoittamiseen ja kertoi myös jonkin verran itsestään ja omasta taustastaan teatterialalla. Oli mukava kuulla vinkkejä kirjoittamiseen teatterialan ammattilaiselta. Ne olivat minulle itselleni ja varmasti monelle muullekin hyödyllisiä ihan kaiken tyyppistä kirjoittamista varten.

Saimme Puustiselta käsikirjoituksen osia näytelmän synnyn eri vaiheista, joista näki, miten käsikirjoitus on muuttunut projektin edetessä. Oli yllättävää ja kiinnostavaa nähdä, miten paljon käsikirjoitus oikeasti muuttuu ensimmäisistä ideoista lopulliseen versioon tultaessa. Kaiken kaikkiaan esitys ja Puustisen luento olivat kokemuksena mielenkiintoinen ja hieno mahdollisuus kurkistaa hieman syvemmälle teatterin maailmaan ja tutustua ohjaajan työhön.

    Heidi Forsberg

Energiaa ihmettelemässä

Tiistaina 16.9.2014 kävimme Kallaveden lukion fysiikan 1. kurssin ryhmämme kanssa vierailulla Kuopion Energialla. Haapaniementielle, jossa voimalaitos sijaitsee, on noin 20 minuutin kävelymatka kaupungin keskusta-alueelta. Kurssin sisältöön kuului tavallisen koulussa opiskelemisen lisäksi tutustuminen voimalaitokseen, mikä oli ihan mukava asia, koska se toi vaihtelua opiskeluun.

Aamulla, hyvissä ajoin ennen kello puolta kymmentä, ajelin autollani pitkin suuren tehdasalueen katuja ja etsin Haapaniemenkatu 24:ää. Vaikka olenkin asunut Kuopiossa koko pienen ikäni, en ole pyörinyt tehdasalueilla tai sen ympäristössä kovinkaan paljon. Minun oli hankala löytää perille, sillä (täytyy tunnustaa) olin edellisenä päivänä hukannut opettajalta saamani kartan. Kiertelin aikani, kunnes löysin laitoksen sisääntuloportin. Portilla meitä vastaan tuli ystävällisesti hymyilevä mies, joka näytti paikan johtajalta (Jorma Takkinen). Noin 30 hengen ryhmämme jaettiin kahtia ja meidät johdatettiin sisään pienestä ovesta, joka oli suuren rakennuksen kyljessä. Nousimme portaita pitkin pari kerrosta ylöspäin jonkinlaiseen aulaan/ruokailutilaan. Se ja pieni luentosali seinän toisella puolella tuntuivat kaikkein kodikkaimmilta tiloilta niistä osista voimalaitosta, joissa kävimme kulkemassa. Jätimme tavaramme pieneen eteistilaan, ja toinen porukka (johon minä kuuluin) lähti erään toisen, tällä kertaa heijastinpäällysteisessä työpuvussa olevan kypäräpäisen miehen johdattamana kohti tehdastiloja, joissa tuotetaan lämpöä ja sähköä. Toinen puolikas kurssiryhmästämme meni luentosaliin ja munkkilimuille.

Minähän en tiedä paljon mitään fysiikasta tai kemiasta, enkä matematiikan tunneillakaan ole kynä terävimmästä päästä. En ole koskaan ollut hyvä näissä kolmessa aineessa, vaikka olen yrittänyt opiskella niitä hyvin. Melkein sama kuin lukisin hepreaa. Huolimatta tästä, kierros voimalaitoksen sisätiloissa oli mielenkiintoinen. Saatoin vain ihmetellä, miten kaikki on saatu toimimaan niin hyvin ja järkevästi. Laitteet, putket, nappulat, kahvat, kerrokset, uunit, pöntöt, piuhat ja mittarit, kaikki nämä ja paljon muutakin tuntuivat niin ihmeelliseltä, etenkin monimutkaiselta, etten voi varmaan koskaan ymmärtää asiaa. Miten se koko systeemi onkaan saatu toimimaan juuri sillä tietyllä, tehokkaimmalla tavalla? No, enpä tiedä, tarvitseeko minun tietääkään muuta kuin se, että sieltä kuopiolaiset saavat sähkönsä koteihin ja että noin 40 % energiasta saadaan uusiutuvista luonnonvaroista. Voimalaitos alkaa siis olla jo melko ekologinen!

Kierroksen aikana kuljimme eri kerroksissa, ihan koneiden ja laitteiden vierestä. Emme tietenkään kaikkea ehtineet nähdä, emmekä varmasti olisikaan päässeet kaikkialle, missä työntekijät kulkivat, mutta saimme kuitenkin hyvin kuvaa siitä, miten Haapaniemen voimalaitos toimii. Lämpötila sisällä vaihteli eri tiloissa ja kerroksissa, ja kattilan lähellä oli todella kuumaa. Myös desibelejä oli paljon ilmassa, niin paljon, ettei aina kuullut kuin ihan läheltä, mitä eri asioita voimalaitoksesta ryhmän vetäjät kertoivat meille. Sisällä on jonkinlainen valvontakeskus, jossa kuulemma aina muutama ihminen kerrallaan valvoo ympäri vuorokauden, ettei laitoksessa sattuisi mitään tai ettei toiminnasta löytyisi vikoja.

Kierroksen jälkeen pääsimme mekin herkuttelemaan munkeilla, kunnes toinen ryhmä luentotilasta oli valmis lähtemään kierrokselle. Asetuimme penkeille istumaan, ja mukava nuori nainen toivotti meidät tervetulleiksi ja alkoi näyttää videota Haapaniemen voimalaitosten historiasta ja toiminnasta. Sen jälkeen hän kertoi tarkemmin esimerkiksi, miten se kattila toimii, ja minkälaisia ammatteja on ihmisillä, jotka työskentelevät voimalaitoksessa. Aika monenlaisia ammatteja, mutta ei yhtään sellaista, jossa minä voisin kuvitella työskenteleväni. Ei, liian vaikeaa minulle. Mutta laitos kyllä työllistää ihmisiä – tämä nainen taisi kertoa, että heillä on töissä noin 170 työntekijää ja kaikki yhtä tärkeitä ja tarpeellisia. Kunnioitukseni heille, jotka osaavat tehdä työtä siellä, kukin omilla aloillaan.

Hmm, jos pitäisi listata, mitä opin tästä käynnistä, lista näyttäisi suunnilleen tältä:

- voimalaitoksessa ei esiinny säteilyä (uskalsin kysyä viimein tätä asiaa luennoitsijanaiselta)

- puun ja turpeen muuttamiseen energiaksi tarvitaan mm. ”hiekkapatja” ison kattilan pohjalle

- Haapaniemen yksiköistä toiminnassa on kaksi kolmesta

- kuuma höyry voi halkaista käden

- puuta käytetään voimalaitoksella energiantuottoon noin 1 000 000 m3 biomassaa vuodessa

- Haapaniemellä sähkötuotannosta syntyvä ylimääräinen energia käytetään kaukolämpöön hukkaan heittämisen sijasta

Käynti voimalaitoksella oli mukava ja kiinnostava lisä koulupäivään. Kävellessäni rakennuksilta autolle pääni oli täynnä uudenlaista ja ihmeellistä informaatiota, ja siinä riitti loppupäiväksi sulateltavaa. Tylsin asia päivässä oli melu, ja kiinnostavin asia nähdä, miten systeemi toimii. Nyt tiedän pikkuisen paremmin, miten saamme sähköä ja lämpöä koteihimme. Kiitos!

Kirjoittanut Elina Dunder

Oikeaa tekemistä ja konkretiaa fysiikan oppitunnilla

Keskiviikkona 3.9.2014 minä ja muut koulumme Fysiikka 7 -kurssilla opiskelevat pääsimme tekemään laboratoriotyötä Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen fysiikan laitokselle. Kokoonnuimme iltapäivällä opettajamme Lea Pulkkisen kanssa yliopistolla, kuten aikaisemmin oppitunnilla oli sovittu. Päädyimme sisälle Melania-nimiseen rakennukseen, jossa meitä odottivat mittaukseen tarvittavat laitteet ja välineet.

Suorittamassamme mittauksessa tutkittiin kiihdytetyn elektronin liikerataa magneettikentässä, mikä liittyy olennaisesti Fysiikka 7 -kurssilla käsiteltävään sähkömagnetismiin. Ennen varsinaista työn suoritusta meille esiteltiin työhön tarvittavat laitteistot, kuten poikkeutusputki, tyhjiöpallo ja Helmholtzin kelat sekä niiden toimintaperiaatteet. Työ suoritettiin siten, että elektronitykin avulla elektroneja lähetettiin kapeana nauhana lasiseen tyhjiöpalloon, jonka sisällä ne osuivat loistelevyyn. Loistelevy oli päällystetty yhdeltä puolelta fluoresoivalla aineella ja toisella puolella oli senttimetriasteikko. Tyhjiöpallo oli sijoitettu Helmholtzin kellojen väliin, joten elektronisuihkun rataa pystyttiin muuttamaan kellojen magneettikentän avulla.


Tehtävänämme oli säädellä virran ja kiihdytysjännitteen arvoja siten, että elektronisuihku kulkisi mitta-asteikon jonkin risteyskohdan kautta ja taulukoida kyseiset arvot ja koordinaatit monisteeseen. Työ onnistui hyvin ja saimme taulukoitua kymmenen mittausta eri kiihdytysjännitteen ja virran arvoilla. Lopuksi meidän täytyi mitata Helmholtzin kelojen säde ja laskea elektronin varauksen ja massan suhde työssä mitattuja arvoja hyödyntäen.


Vierailu Fysiikan laitoksella oli piristävää vaihtelua normaalin tuntityöskentelyn keskellä,
unohtamatta uusien asioiden oppimista. Suorittamamme työ oli varsin mielenkiintoinen ja hyödyllinen, sillä se syvensi jo ennestään kurssilla opittujen asioiden ymmärtämistä. Ainakin minä toivoisin, että tällainen yhteistyö muiden oppilaitosten kanssa jatkuisi tulevaisuudessakin.


Pekka Koponen

Monta mahdollisuutta vaikuttaa

Kakkoskerroksen käytävällä on korkeita mainostelineitä, joissa on eri yhdistysten logoja. Pöytiä on asetettu niiden viereen, ja tuntemattomia henkilöitä istuu pöytien takana. Kiinnostuneet oppilaat kiertelevät pisteeltä toiselle keräten esitelappusia mukaansa. On oppilaskunnan hallituksen järjestämä Vaikuttamispäivä, joka on tuonut muun muassa Amnestyn, sosiaalidemokraattien, seurakunnan ja partion henkilöitä koulullemme esittelemään toimintaansa.

 Hetken kuluttua ihmisiä alkaa virrata saliin, missä alkaa päivän ensimmäinen infotilaisuus. EYP:stä eli Euroopan nuorten parlamentista ovat kertomassa Zamzam Elmi ja Rebecca Kiiski. He näyttävät selkeän diaesityksen avulla, kuinka EYP toimii ja kuinka toimintaan pääsee mukaan. EYP:n ideana on saada nuoret yhteiskunnallisesti aktiiviseksi. Toiminnan ytimenä ovat kokoukset, joissa keskustellaan senhetkisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Niitä järjestetään niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin, ja niissä pääsee tapaamaan uusia ihmisiä, harjoittamaan kielitaitoaan ja ryhmätyöskentelyään. Tilaisuuksissa jokainen saa mahdollisuuden tuoda mielipiteitään julki, joten mikä olisikaan kätevämpi keino päästä vaikuttamaan ja samalla matkustelemaan. Loka-marraskuussa kokouksia järjestetään Suomessa neljä, joista lähin on Savonlinnassa 31.10.

                     

 Käytävällä pöytien kuhina hiljenee aina, kun tunnit alkavat, mutta välitunneilla taas on vilkkaampaa. Fressin pisteellä on pitkin päivää käynyt opiskelijoita, jotka ovat katsoneet, mitä tietoa siellä on tarjolla. Kuntosalitoimintahan ei ole periaatteessa vaikuttamista, mutta pistettä esittelevää miestä jututtaessani hän sanoo liikunnan olevan vaikuttamista hyvinvointiin, terveyteen ja periaatteessa toisten mielipiteisiinkin, sillä kuntosalilla käyminen on sosiaalinen harrastus ja keskustellessa vaikutetaan aina muihin ihmisiin. Fressin pisteen tavoitteena on tehdä kuntosalia tutuksi ja kertoa sen avoimien ovien viikonlopusta.

Sosiaalidemokraateilla ja Keskustanuorilla on salissa yhteinen poliittisen vaikuttamisen info. Molemmilta puolueilta on koulullamme eduskuntavaaliehdokas, joka tietenkin esittelee itsensä mahdollisille äänestäjille. Ehdokkaat kiertelevät myös luokissa oppituntien aikana. Kierroksellaan he saavat kontaktia opiskelijoihin ja täten pyrkivät vähentämään kuilua nuorten ja poliittisten vaikuttajien välillä. Keskustanuorten pisteellä Sallamaarit Markkanen kertoo, että opiskelijoita on käynyt juttelemassa ja he ovat saaneet hyviä keskusteluja aikaan. Monet ovat käyneet vähintään hakemassa ilmaisia karkkeja ja kondomeja.  Kyniäkin sai poimia mukaansa puolueiden tiskeiltä – omani nappasin juuri hetkeä aiemmin hajonneen tilalle sosiaalidemokraattien pisteeltä. Keskustanuoret haluaa kertoa toiminnastaan ja erityisesti houkutella nuoria 9. syyskuuta järjestettävän Uusien iltaan, jossa pääsee tutustumaan suoraan jäseniin, keskustelemaan tarkemmin kaikesta ja saamaan toki ilmaista ruokaa.

                      Myös Tyttöjen Talo ja Herrax-yhdistys yrittävät saada toimintaansa tunnetuksi ja etsiä toimintaan ideoita nuorilta. Heidän pisteellänsä on esitteitä ja esimerkiksi kamera kertomassa erilaisista harrastemahdollisuuksista, lisäksi salin infotilaisuus esittelee toimintaa tarkemmin. Molemmat ovat Setlementti Puijola ry:n alaisuudessa toimivia järjestöjä, joista toinen on suunnattu tytöille ja toinen pojille. Ne järjestävät iltatapaamisia, harrastuksia, yksilötoimintaa sekä avointa yhteisöllistä toimintaa, joiden parissa voi keskustella luotettavien aikuisten kanssa mistä haluaa ja tavata muita samanikäisiä henkilöitä. Jokainen pääsee itse vaikuttamaan tapahtumiin. Herrax on kuitenkin näistä kahdesta uudempi ja vasta aloittelemassa toimintaansa. 

                      Eniten porukkaa kerääntyy saliin Suomen Lukiolaisten Liiton infoon, joka on erittäin hyödyllinen lukiolaiselle: esittelystä saa tietoa liittoon kuulumisen eduista. Liiton toimintaakin esitellään kattavasti, sillä se järjestää valtakunnallisia tapahtumia, joissa pääsee itse vaikuttamaan asioihin. Myöhemmin päivällä salissa esittelee toimintaansa Varusmiesliitto, jonka ajankohdan monet laittoivat kalenteriinsa heti Vaikuttamispäivän aikataulusta kuultuaan.

Iltapäivällä järjestöt alkavat kerätä tavaroitaan pois, opiskelijat jatkavat normaalia koulupäiväänsä ja käytävä avartuu ja hiljenee normaaliin puheensorinaan. Tällainen päivä antaa oivan mahdollisuuden tutustua vaikuttamisen keinoihin. Jokaiselle nimittäin löytyy siihen varmasti sopiva järjestö tai yhteisö. Vaikka ei toimintaan tarkemmin kuitenkaan lähtisi, esittelyt avaavat joka tapauksessa uusia näkökulmia ja lisäävät tietoisuutta. On mukava, että oppilaskunnan hallitus jaksoi soitella ja pyytää monipuolisesti järjestöjä paikalle.

                     

Noora Leinonen