torstai 8. tammikuuta 2015

1, 2, 3, riimi



Rap-artisti Jesse P vieraili koulullamme pitämässä rap-workshopeja, eli yhdellä ruotsin tunnilla teimme rap-lyriikoita ruotsiksi. Ruotsin ryhmämme oli yksi onnekkaista mukaan päässeistä, ja pienen alkujännityksen (ja ehkä jopa kauhistuksen) jälkeen kaikki vaikuttivat odottavan tuntia suurella innolla.
 
Workshop-tunnilla Jesse P opetti meille perussäännön rap-tekstin kirjoittamiseen: 1, 2, 3, riimi. Tekstien tuottaminen aloitettiin keksimällä koko luokan voimin yhdessä harjoitukseksi riimipareja, minkä jälkeen kirjoitimme omia lyriikoita pienissä ryhmissä. Tehtävä oli hauska, joskin haastava, mutta kaikki suoriutuivat siitä loistavasti Jesse P:n sekä opettajamme Tapion avulla. Lopuksi jokainen pienryhmä harjoitteli oman tekstinsä ja esitti oman teoksensa koko luokan edessä. Tunnin lopuksi Jesse P yllätti meidät vielä omalla esityksellään.



 

 

 



Kuka on Jesse P?

Jesse P on Kuopiosta kotoisin oleva, Ruotsissa asuva rap-artisti, joka on tehnyt musiikkia ja kiertueita muun muassa Redraman kanssa. Jesse P on kiertänyt yli sadassa koulussa ympäri Suomea rap-workshopien parissa innostamassa nuoria ruotsin pariin – ja ainakin meidän ryhmämme kohdalla hän onnistui siinä erinomaisesti! Hän on tehnyt musiikkia niin englanniksi, ruotsiksi kuin suomeksikin.

Kysyttäessä, miksi Jesse P valitsi rap-musiikin vaikkapa tavallisen laulamisen sijasta, hän vastaa leikkisästi: ”Koska mä en osaa laulaa!” Tämän hän kuitenkin korvaa uskomattomilla kirjoitustaidoillaan, helposti lähestyttävällä ja inspiroivalla olemuksellaan, unohtamatta ilmiselvää lahjakkuutta musiikilliseen ilmaisuun sekä vankkaa kokemusta rap-musiikin parissa.

Musiikin lisäksi Jesse P kertoo olevansa kiinnostunut kaikesta visuaalisesta: niin musiikkivideoista, kuvaamisesta kuin elokuvien ideoinnista ja ohjaamisestakin. Häntä kaduttaa lukion kesken jääminen, mutta hän kuitenkin nauttii työstään, ja musiikin tekemisessä hänestä on tärkeintä hyvä mieli.

Jesse P rakastaa sitä mitä tekee, mikä näkyy niin hänen yleisestä olemuksestaan kuin eleistäänkin, kun hän esiintyy. Jo pienelle ryhmällemme esiintyessä hänestä säkenöi jotain, mitä harvassa muusikossa näkee nykyisin – puhdasta intohimoa, rakkautta ja paloa työtään kohtaan. Mikäli Jesse P:n tapaaminen ei inspiroi ja innosta ruotsin kielen opiskeluun ja käyttämiseen, niin ei sitten mikään. Ja jotenkin mystisesti allekirjoittanut itsekin alkoi kiinnostua rap-musiikista...


 
Lisää informaatiota, linkit sosiaaliseen mediaan, ja muut yhteystiedot löydät osoitteesta
http://jessepmusic.com

Rap-artist Jesse P visited our school and taught us how to write rap-lyrics in Swedish. Jesse P has made music with for example Redrama. Jesse P is touring Finnish schools and hosting rap-workshops to inspire people to learn Swedish.

For more information visit http://jessepmusic.com

Rap-artist Jesse P besökt vår skola och lärde oss hur man skriver rap-texter. Jesse P har gjort musik med t.ex. Redrama. Jesse P besöker skolor runt om i Finland och värdar rap-workshops och inspirerar människor att lärä sig svenska.

För mera information se http://jessepmusic.com

Emelie Hamberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti