”Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.” Malala Yousafzain ajatus nousi selkeäksi teemaksi YK:n päivänä 24.10. Oli kolmas kerta, kun kuulin UNICEFin lastenoikeuksien lähettilään Maria Bondestamin esityksen ja tunsin ne tutut kylmät väreet ja saman kuristamisen tunteen kurkussa kuin edellisinäkin vuosina. Enkä varmasti ollut ainoa.
Maria Bondestam sopii työhönsä täydellisesti. Hän puhuu ja suhtautuu työhönsä intohimoisesti - siitä ei ole epäilystäkään. Hän nosti esille ihmisoikeudet ja epätasa-arvon sekä tämänvuotisen toisen Nobelin rauhanpalkinnon voittajan Malala Yousafzain. Nuori pakistanilainen tyttö on sanoinkuvaamattoman vahva ja määrätietoinen – sekä peloton. Hän ajaa nuorten ja varsinkin tyttöjen asiaa korostamalla koulutuksen voimaa. Huolimatta Taleban-järjestön uhkasta hän puhuu aktiivisesti koulutuksen puolesta. Voisikin sanoa, että Yousafzai on meidän aikamme supersankari.
Bondestam puhui monista nykyajan epäkohdista, ja puhe herätti ajatuksia myös muunlaisista ongelmista. Muistan lukeneeni lehdestä tutkijoiden kauhuskenaarion tilanteesta, jossa jokaisella intialaisella ja kiinalaisella olisi oma auto. Asiantuntijoiden mukaan sitä maailma ei kestäisi. Ajatuksena se on kuitenkin sydämetön. Näinkö valtioiden, varsinkin teollisuusmaiden, päämiehet ajattelevat vain omia etujansa? Ajatustahan voi perustella ilmaston saastumisella, mutta onko autoilla ajaminen sitten vain rikkaampien maiden etuoikeus?
Ihmisoikeudet ovat kuitenkin ne oikeudet, joita ei tulisi polkea maahan. Ihmisellä on jokaisessa maassa - myös kehitysmaissa - oikeus esimerkiksi ravintoon ja puhtaaseen juomaveteen. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Ihmisellä on oikeus myös lapsuuteen, eikä se todellakaan tarkoita avioliittoa kahdeksan vuoden iässä – eikä varsinkaan ensimmäistä lasta, kun mittarissa on vasta yksitoista vuotta. Jos nämä eivät ole huutavia ongelmia, niin mitkä sitten?
Ongelmiin on kuitenkin ratkaisu: ”One child, one teacher, one book and one pen.” Koulutus on avainsana – sen tietää vasta 17-vuotias Malala Yousafzaikin, joten onko liikaa vaadittu, että myös maailman auktoriteetit panostaisivat koulutuksen lisäämiseen kehitysmaissa? Kiitos Maria Bondestamille, joka muistutti meitä koulutuksen arvosta ja ongelmista maailmassa - niistä, jotka juuri meidän nuorten, eli tulevaisuuden päättäjien ja vaikuttajien, tehtävänä on kitkeä pois.
Iina Raatikainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti