perjantai 21. marraskuuta 2014

Amnestyn kirjemaraton - kirjeiden voimalla parempi maailma




Marraskuisena keskiviikkona koulullamme oli vierailulla Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson ja kuopiolaisia Amnestyn nuoria. Johanssonin pitämän mielenkiintoisen tunnin jälkeen siirryimme takaisin luokkiimme, mutta yhteiskuntaopin ykköskurssilaisilla oli hieman erilaista ohjelmaa tiedossa. Amnestyn Kuopion paikallisjärjestön nuoret olivat pitämässä meille Kirjemaratonia.

Amnesty järjestää vuosittain Kirjemaratonin pääasiassa kouluissa, mutta siihen saa osallistua kuka tahansa, missä tahansa. Kirjemaratonin ajatuksena on opettaa koululaisille vaikutuskeinoja ihmisoikeusasioissa ja kirjoittaa vetoomus valitusta aiheesta. Tänä vuonna oppilaat voivat valita, kirjoittavatko kidutetuksi joutuneen, kuolemaantuomitun Moses Akatugban vai seksuaali- ja lisääntymisterveysloukkausten kohteeksi joutuneiden Mkhondon naisten ja tyttöjen puolesta. Kirjemaratonin kirje kirjoitettiin englanniksi ja se osoitettiin puolustettavan asiaa hoitavalle viranomaiselle.




Viime vuonna Kirjemaratonin aikana ihmiset 143 maassa lähettivät yhteensä yli 2 miljoonaa viestiä ihmisoikeuksien puolesta. Esimerkiksi Ruotsissa 30 000 ihmistä kirjoitti yhteensä liki 154 000 viestiä. Sloveniassa lähetettiin lähes 14 000 viestiä, joista yli 8 000 oli kirjoitettu kouluissa. Portugalissa 122 koulua osallistui koulujen kirjemaratoniin. Kirjemaratonin saavutukset olivat huikeat: maailmanlaajuinen kirjemaraton johti kolmen mielipidevangin vapauttamiseen.

Tunnin aikana kävimme vapaaehtoisten johdolla läpi ihmisoikeuksia ja pohdimme, mitkä ihmisoikeuden ovat juuri meille tärkeitä. Kun tunnin lopussa kirjoitimme kirjeet, pääsimme miettimään, miten oikeastaan suhtaudumme ihmisoikeuksiin ja onko tärkeää, että ihmisoikeuksista pidetään kiinni. Tietenkin on.

Siiri Innanen

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Punaisia neniä tärkeän asian puolesta



 

Virallinen Nenäpäivä oli 7. marraskuuta, jolloin myös meidän koulumme vietti sitä. Opiskelijakunnan hallitus oli päättänyt järjestää vappumaisen tapahtuman, joten luvassa olivat naamiaiset. Pukeutujia ei ollut paljon, mutta kuitenkin sen verran, että käytäväkuvasta tuli elävämpi. Oikeastaan yllättävän moni oli viitsinyt pukeutua tai laittaa jonkin pienen asusteen, ja joillakin opettajilla puolestaan naamaa koristivat päivään kuuluvat punaiset nenät. Vappumaisuudesta viestittivät myös käytävillä olleet serpentiinit ja ilmapallot, joissa tietenkin luki Nenäpäivä. Tapahtuman julisteita oli ympäri koulua koristeina. Viikon aikana myös satuhahmot, joilla oli punaiset nenät, olivat säikytelleet eri paikoissa, esimerkiksi wc-pönttöjen kansissa.

  
Naamiaisissa oli luvassa palkintoja osallistujille ja jopa yksinkertaisesti värikkäin asu palkittiin. Palkintoja saattoi voittaa myös järjestetyistä kilpailuista. Salissa oli tarjolla limboamista ja muita pieniä kisoja. Kakkoskerroksen käytävällä puolestaan mietittiin mahdollisimman monia sanoja kirjaimista. Innokkaimmat istuivat tunteja miettimässä sanoja, ja tuloskin taisi olla sen mukainen, sillä sanoja keksittiin useita satoja. Eniten pisteitä sai sanasta, johon kaikki kirjaimet tulivat. Moni keksi myös sen sanan, vaikka pituutta sillä oli reippaasti.


Toisen kerroksen käytävällä oli myös arvonta, johon rehtori lahjoitti palkinnoiksi arvokkaita palkintoja, muun muassa matematiikankirjoja, matkalaturin ja suklaaleivontakirjan. Useat toivoivat matkalaturin voittoa, ja ehdotteluja pinkistä lapusta juuri heidän nimelleen kuului pitkin päivää. Osallistujia oli paljon, vaikka tieto arvonnasta tuli vasta samana päivänä. Tuotto arvonnasta ja myös mokkapalojen myynnistä saadut rahat annettiin Nenäpäivä-keräykseen. Mokkapalojenkin menekki oli hyvä, kuten aina, sillä kuka nyt ei suutaan makeaksi haluaisi. Opettajat ostivat niitä useammankin, jotta he saivat viedä niitä myös kotiin perheelle. 
 

Nenäpäivän idea on kerätä rahaa ja pitää hauskaa. Sitähän meidänkin koulumme teki, ja toivottavasti mahdollisimman moni otti hyödyn irti ja osallistui. Osallistujat ainakin näyttivät iloisille. Onneksi rahan keruukaan ei täysin unohtunut, ja tulosta tuli myös puhtaiden lahjoitusten avulla. Yhteensä koulumme keräsi rahaa 220,20 euroa. Sillä määrällä jo moni kehitysmaan asukas saa ruokaa ja juomaa tai lapsi tukea traumoihinsa, sillä tänä vuonna avustuskohteina olivat Fidan ruokaturvatyö ja traumatisoituneiden lasten auttaminen. Suuri kiitos siis kaikille, jotka tukivat keräystä. 

Noora Leinonen

maanantai 17. marraskuuta 2014

Abeille tukuittain vaihtoehtoja ja esitteitä



 
Itä-Suomen yliopisto ja Savonia-ammattikorkeakoulu järjestävät joka vuosi abipäivän yliopiston ja ammattikorkeakoulun tiloissa. Sinne meidänkin koulun abit suunnistivat marraskuisena maanantaiaamuna yhdeksän aikaan. Eri koulutusaloilla oli esittelykojuja pitkin käytävää ja ihmisiä tungeksi kaikkialla. Kojuilta sai alan esitteitä, kyniä, huulirasvoja, sipsejä, sateenvarjoja ja vaikka mitä, mutta tietenkin myös karkkeja. Jotkin alat olivat varustautuneet alaan kuuluvalla tarjottavalla, kuten hammaslääketieteen opiskelijat hammasharjoilla, ravitsemustieteen mandariineilla ja sairaanhoitajat laastareilla. Kaikkialta sai takuulla ainakin esitteen, joko pienen lappusen tai kokonaisen vihkon.

Kojuilla oli muutenkin aloihin liittyvä nähtävää ja kokeiltavaa, jotka saivat eniten kiinnostuneita tulemaan paikalle. Yhdessä pisteessä sai laittaa pallon tippumaan alas tikkutaulua pitkin ja tuloksena tuli ylioppilaskirjoitusten arvosana, tulokset noudattivat samaa normaalijakaumaa kuin kirjoituksissakin. Toisella paikalla piti koota palasista H-kirjain. Oveluutena oli kolmiulotteisuus, joten pieni vihje oli tarpeen, mutta lopulta ratkaisu löytyi. Kolmannessa oli esillä 3D-printteri, joka teki massasta jotakin hahmoa. Yhdestä taas löytyi selkäranka ja ihmisen muita kehonosia tai elimiä.

Kaikilla kojuilla yritettiin tietenkin saada abeja hakemaan sinne ja alasta kerrottiin innokkaasti paljon tietoa ja kysymyksiin vastailtiin. Lisäksi jokaisella alalla oli oma tai toisen alan kanssa pidetty varsinainen esittely jossakin luentosalissa. Näissä neljänkymmenenviiden minuutin esittelyissä sai tarkempaa tietoa itseään kiinnostavasta alasta ja mahdollisuuden kysyä mieltä askarruttavat asiat. Monessa esittelyssä oli opiskelija kertomassa alasta, koska silloin saa opiskelijan näkökulman ja kokemukset asiaan, joten tieto uppoaa paremmin. Valitettavasti kahdeksan eri alaa oli yhtä aikaa esittelyssä, joten täytyi valita eniten kiinnostava, jos olisi ollut monta hyvää vaihtoehtoa. Abien täytyi myös siirtyä rakennuksesta toiseen esittelyjen paikan mukaan, mutta onneksi alue on niin yksinkertainen, ettei voinut eksyä.

Kahden esittelyn jälkeen oli ruokailu. Jonot olivat vielä pidemmät kuin ensimmäisessä ruokailuvuorossa meidän lukiollamme, joten siinä sitten odoteltiin. Ruokalasta oli nätti näkymä pienelle lammelle ja ruoka oli hyvää. Sen jälkeen vain täydellä mahalla jatkettiin kiertelyä ja kuunneltiin esittelyjä. Jäljellä oli vielä kaksi kahdeksan vaihtoehdon aikaa esittelyille. Jokaisen täytyi käydä vähintään kahdessa esittelyssä, mutta monia kiinnosti useampikin.

Heti kahdelta viimeisten esittelyjen jälkeen käytäviltä alettiin kerätä kojuja pois ja viimeiset karkit kaadettiin onnekkaiden abien laukkuihin. Osalle päivästä oli varmasti paljon hyötyä myös muuten kuin lahjuksien saamisessa. Se saattoi vahvistaa aikaisempaa suunnitelmaa tai antaa ideaa tietämättömyyden tilalle. Toisille avautui lisää vaihtoehtoja ja varasuunnitelmia. Joku taas mahdollisesti meni vielä enemmän sekaisin ja hukkui vaihtoehtojen paljouteen, mutta varmasti kaikki saivat edes hiukan lisää infoa. Ajattelemaan päivä ainakin pisti, jos yhtään jatkosuunnitelmat kiinnostavat, kuten kaikkia takuulla kiinnostaa.

Noora Leinonen

tiistai 4. marraskuuta 2014

Koulutuksen pysäyttämätön voima




 

”Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kirja ja yksi kynä voivat muuttaa maailman.” Malala Yousafzain ajatus nousi selkeäksi teemaksi YK:n päivänä 24.10. Oli kolmas kerta, kun kuulin UNICEFin lastenoikeuksien lähettilään Maria Bondestamin esityksen ja tunsin ne tutut kylmät väreet ja saman kuristamisen tunteen kurkussa kuin edellisinäkin vuosina. Enkä varmasti ollut ainoa.

Maria Bondestam sopii työhönsä täydellisesti. Hän puhuu ja suhtautuu työhönsä intohimoisesti - siitä ei ole epäilystäkään. Hän nosti esille ihmisoikeudet ja epätasa-arvon sekä tämänvuotisen toisen Nobelin rauhanpalkinnon voittajan Malala Yousafzain. Nuori pakistanilainen tyttö on sanoinkuvaamattoman vahva ja määrätietoinen – sekä peloton. Hän ajaa nuorten ja varsinkin tyttöjen asiaa korostamalla koulutuksen voimaa. Huolimatta Taleban-järjestön uhkasta hän puhuu aktiivisesti koulutuksen puolesta. Voisikin sanoa, että Yousafzai on meidän aikamme supersankari.

Bondestam puhui monista nykyajan epäkohdista, ja puhe herätti ajatuksia myös muunlaisista ongelmista. Muistan lukeneeni lehdestä tutkijoiden kauhuskenaarion tilanteesta, jossa jokaisella intialaisella ja kiinalaisella olisi oma auto. Asiantuntijoiden mukaan sitä maailma ei kestäisi. Ajatuksena se on kuitenkin sydämetön. Näinkö valtioiden, varsinkin teollisuusmaiden, päämiehet ajattelevat vain omia etujansa? Ajatustahan voi perustella ilmaston saastumisella, mutta onko autoilla ajaminen sitten vain rikkaampien maiden etuoikeus?



Ihmisoikeudet ovat kuitenkin ne oikeudet, joita ei tulisi polkea maahan. Ihmisellä on jokaisessa maassa - myös kehitysmaissa - oikeus esimerkiksi ravintoon ja puhtaaseen juomaveteen. Tämä ei kuitenkaan toteudu. Ihmisellä on oikeus myös lapsuuteen, eikä se todellakaan tarkoita avioliittoa kahdeksan vuoden iässä – eikä varsinkaan ensimmäistä lasta, kun mittarissa on vasta yksitoista vuotta. Jos nämä eivät ole huutavia ongelmia, niin mitkä sitten?

Ongelmiin on kuitenkin ratkaisu: ”One child, one teacher, one book and one pen.” Koulutus on avainsana – sen tietää vasta 17-vuotias Malala Yousafzaikin, joten onko liikaa vaadittu, että myös maailman auktoriteetit panostaisivat koulutuksen lisäämiseen kehitysmaissa? Kiitos Maria Bondestamille, joka muistutti meitä koulutuksen arvosta ja ongelmista maailmassa - niistä, jotka juuri meidän nuorten, eli tulevaisuuden päättäjien ja vaikuttajien, tehtävänä on kitkeä pois.

Iina Raatikainen