Hulluna nettikirppiksiin

Tulen treeneistä kotiin ja katsahdan olohuoneen sohvalle. "Hellou!" kuuluu sohvalta. Siellä äiti taas surffailee Kuopion nettikirppiksellä. "Tulehan katsomaan, löysin hyvän maton sun huoneeseen!" hän tokaisee. "Voisin vaikka sisustaa jonkin talon täältä ostetuilla tavaroilla, tosi halvalla ja ekologisesti."

 

En tiedä, osaavatko muut nuoret samaistua tähän, mutta ainakin nykyään meidän kotiimme raahautuu koko ajan lisää tavaraa nettikirppiksiltä. Juuri viime viikolla äitini kävi hakemassa kaksi kultaista pöytälamppua, jotka lopulta sitten päätyivät minun huoneeseeni. Samalla viikolla kotiimme ilmestyi myös kaksi Artekin tuolia ja kassillinen vaatteita. Äitini löysi nettikirppiksen viime kesänä ja on nyt aivan hurahtanut siihen. Joka päivä siellä on käytävä ainakin kerran. Ostamisen lisäksi on meiltä onneksi saatu myös myytyä paljon vanhaa, esimerkiksi pikkuveljen pyörä, kaksi lipastoa, vanhoja leluja ja tanssimekko. 

 

Nettikirppis on hyvä paikka ihmisille, jotka haluavat panostaa ekologisuuteen ja laatuun. Miksi ostaa kalliilla huonekalukaupasta piironki, kun saa sen puoleen hintaan nettikirppikseltä vähän käytettynä? Ennen kun hullaantuu nettikirppiksiin, kannattaa selvittää, millainen kirppisten kiertelijä sinä itse olet: hurahdatko heräteostoksiin vai etsitkö laadukkaita ja tyylikkäitä aarteita halvalla? Äitini kertoi kirppisshoppailuunsa kolme syytä: se on mukavaa, ekologista ja halpaa. Hyvistä löydöistä tulee hyvä mieli, ja mikäs sen parempaa, kun ostokset saa vielä halvalla ja kaiken lisäksi säästää luontoa. 

Jos hullaantuu nettikirppiksiin, niin antaa vaan mennä. Se on hyvä juttu siihen asti, kun koti alkaa täyttyä turhalla roinalla. Kun pitää ostamisen ja myymisen samalla tasolla, voi shoppailustakin olla jotain iloa. Tämä kirjoitus onkin hyvä lopettaa juuri kuulemaani äitin huudahdukseen: "Anni, löysin olohuoneeseen kaksi Muuramen laatikostoa!"

Anni Kaukola

Pysäkki pysäkiltä päämäärään

Moni aloittaa työmatkansa seisomalla pienen, keltaisen, suorakaiteen muotoisen kyltin alla kelloa pälyillen ja levottomasti liikahdellen. Bussit ovat varsinkin talvisin monen pelastus. Kesällä kouluun ja töihin voi pyöräillä, mutta ilman viiletessä ja ensimmäisten lumihiutaleiden leijaillessa lämmin bussimatka alkaa tuntua houkuttavalta.  

Koulumatkat bussilla miellyttävät joitakin ja toisia ne rasittavat. Mieltymys voi johtua siitä, että pitää muiden matkustajien tarkkailusta, musiikista ja vaihtuvasta maisemasta sekä ihan vain paikoillaan istumisesta. Rasittavuus paistaa esiin, kun on herättävä aikaisemmin ja mentävä pysäkille etuajassa ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka tietäisi, että bussi tulee myöhässä ja on pysäkillä samaan aikaan kuin viimeksikin. 

Kello 08:50 lähden kotoani. Olen varma, että Päivärannasta Julkulaan tuleva bussi on aloittanut matkansa kohti pysäkkiä ja on minun keltaisen kylttini vieressä 08:55-08:58. Odottaminen kylmässä ja lämpimässä säässä on yhtä vastakkaiset asiat kuin värillinen ja väritön. Lämpimässä säässä kahdeksan minuuttia on nopea heitto ajassa, mutta talvella kylmässä pakkasessa jokainen minuutti on hidastettu ponnistus eteenpäin päivässä.  

Harvan metsikön takaa saattaa nähdä valotaulun numero kaksikymmentä. Vaikka hetken seisoskelu pysäkillä ei ole raskasta, jotenkin tulee helpottunut olo sen nähdessä. Kanssani ei ole muita aamuvarhaisia vaeltajia kohti päivän urakkaa.  

Kuljettaja toivottaa hyvää huomenta. Vastaukseni on miltei kuulumaton. Jokaikinen arkiaamu ja iltapäivä länttään kuukauden voimassa olevan korttini laitteen tunnistettavaksi. Näen laitteesta päivän, jolloin on kulutettava taas kolmekymmentäseitsemän euroa uuteen kuukauteen. Kortti on kuitenkin ainut meno- ja paluulippu kotoa pois ja kotiin, joten summa ei vaikuta kohtuuttomalta hinnalta.  

Kanssamatkustajia on vain muutama. 08:50 vuoron bussi ei ole koskaan täynnä. Jokainen voi siis valita mieluisan paikkansa vapaasti. Etummainen penkki on aina vapaana. Muut matkustajat sijoittuvat lähes aina perälle, Kysiltä saapuvien mummojen ja pappojen on helpoin jäädä keskivaiheelle, missä tarkoituksella korotuskohdat on jätetty pois. Kuljettajan takana on varattu paikka näkövammaisille ja heidän koirilleen. 

  

Joka kerta bussissa on ainakin yksi ihminen, jonka olen nähnyt aikaisemminkin. Tunnistan monia kasvoja kolmen ja puolen vuoden ajalta. Jopa moni kuljettaja on tullut tutuksi. Minulla on kaksi suosikkikuljettajaa: tummaihoinen mies, joka ajaessaan räppää, laulaa ja rummuttelee rattia, kuin hänen elämässään mikään muu ei olisi niin kivaa kuin ajaa juuri sitä bussia, ja toinen lempikuljettajani on punahiuksinen, luiseva nainen. Hän toivottaa hyvää huomenta ja hyvää päivänjatkoa mitä sydämellisimmin. On ollut kummallista huomata, kuinka tärkeä tehtävä loppujen lopuksi kuljettajien luonteella ja asenteella on. On paljon kivempi astua bussiin hymyilevän uniformuisen kuljettajan eteen kuin tuimasti tai tylsistyneesti mulkoilevan mököttäjän katseen alle.  

Bussi saapuu sairaalan eteen tasan jälkeen. Vanhuksia astuu kyytiin vapisevat rahapussit käsissään. Muuan mies tipauttaa kolikkonsa lattialle. Kuljettaja ei pääse noukkimaan sitä miehelle, joten ojennan käteni ja noukin kolikon ojentaen sen takaisin omistajalleen. Vanhus kiittää ja naurahtaa hieman omaa haurauttaan.

  

Jokainen kuljettaja odottaa aina kärsivällisesti, jotta vanhukset pääsevät asettumaan paikoilleen. Liikkuvassa bussissa on yllättävän vaikea liikkua. Huomaan kuitenkin, ettei se ole yhtä tärkeää, kun on kyse nuoremmasta matkustajasta. Kuljettajat selvästikin olettavat, ettei nuorempi aikuinen tai lapsi kaadu rähmälleen lattialle pienestä heilautuksesta ja vaikka kaatuisikin, ei loukkaantuisi vakavasti.  

Bussi jatkaa matkaa. Musiikin kuuntelu ja saapumisajan arvailu päämäärään ovat ajanvietettäni. Arvioni on 09:16. Se kuitenkin menee pieleen, koska sairaalan edessä oleva kymmenen kilometriä tunnissaoleva nopeusrajoitus ja tietyöt estävät ripeämmän liikkumisen. Jollain tavalla tarkkojen aikojen laskeminen on pinttynyt päähäni, koska huomaan, kuinka liikennevaloissa alan laskea pysähdyksen kestoaikaa ja seuraan, kuinka monta minuuttia tietyn matkan ajamisessa ilman pysähdyksiä ja pysähdyksineen kestää. 

Mistä tunnistaa tottuneen bussilla matkustajan? Siitä, että tälläkin hetkellä, vaikka bussi lähestyy päätepysäkkiään, joka sijaitsee Kuopion keskustassa Sokoksen vieressä, en ala vääntyillä ja kääntyillä penkissäni tai nouse valmiiksi seisomaan. Vuorostaan takanani oleva, ei entuudestaan tuttu kasvo touhottaa ja pyyhältää viimeisissä liikennevaloissa takaovelle. Minä tiedän, etteivät bussin ovet aukea yhtään sen nopeampaa eivätkä ne sulkeudu nenäni edestä.  

Kuljettaja tervehtii vastaan tulevaa linja-autokuljettajaa, niin kuin asiaan kuuluu samalla, kun itse lähtee jälleen liikkeelle. Hämärä aamu alkaa muuttua valoisammaksi. Tihkusade kastelee tuulilasia. Kuljettaja huitaisee pyyhkijät päälle. Enää muutama kymmenen metriä. Jarrut kitisevät, kello on 09:18. Arvioni oli kaksi minuuttia etuajassa. Nousen laiskasti bussin penkiltä, astun yhden askeleen etupenkki paikaltani etuoven eteen. Ovi heilahtaa auki, kiitän kuljettajaa niin kuin jokaisena aamuna ja lähden astelemaan kohti toria ja koulun ovia.

Rebekka Tarkiainen

Kuopion museossa voi tutustua niin luonnontieteellisiin kuin kulttuurihistoriallisiinkin näyttelyihin

Kun avaa Kuopion museon puisen oven, on vastassa himmeä valaistus ja ystävällinen työntekijä kera hyvän asiakaspalvelun. "Tervetuloa, onko museo teille tuttu?" kysyy työntekijä.   

Kuopion museo sijaitsee Kauppakatu 23:ssa, lähellä Snellmanin puistoa. Se on valmistunut vuonna 1907 ja on Suomen kolmanneksi vanhin rakennettu museorakennus. Perusnäyttelyiden lisäksi museossa on vuosittain viidestä kuuteen vaihtuvaa näyttelyä. Museossa on nähtävää niin lapsille kuin vanhemmillekin ihmisille.  

Päällysvaatteet voi jättää alakerrassa sijaitseviin naulakkoihin, joissa ne ovat varmasti turvassa, koska valvontakameroita on siellä täällä. Museossa on neljä kerrosta, joista ensimmäisessä kerroksessa on valokuvanäyttely. Näyttelyssä teemana on 100-vuotias Suomi ja keskeisenä sisältönä on sata kuvaa suomalaisesta maaseudusta. Erilaiset kuvat niin auringonlaskuista kuin palavasta vanhasta hirsitalostakin synnyttävät erilaisia tunteita. Yleistunnelma näyttelyssä on rauhallinen ja ajatuksia herättävä.                                                      

Kun lähtee kävelemään portaita yläkertaan, on silmien edessä vastassa suuri maalaus. Tässä vaiheessa voi vain miettiä, kuinka tuo suuri taideteos on saatu kuljetettua paikallensa. Rappusia on maalauksen jälkeen vielä vähän lisää, kunnes vastassa on hyvin eläimellinen meno. Tekokoivut ja täytetyt eläimet, joissa voi haistaa turkin hajun, saavat tuntemaan, että olisi oikeasti tallustelemassa talvisessa metsässä. Tämä kerros on varmasti mieluisin lapsille, sillä vastassa on niin hirviä, susia kuin lopuksi valtava, ehkä jopa vähän pelottava mammuttikin. Korviin kantautuu lasten iloiset huudahdukset: "Äiti katso, susi!" Vaikka eläimet ovat täytettyjä, on niistä saatu eloisan näköisiä erilaisilla ilmeillä ja asennoilla. Kyseisessä kerroksessa on myös jännittävä neandertalinihmisten luola, missä on todella pimeää, vain tekonuotio valaisemassa luolaa ja ihmisiä.  

 

                                     

  

Seuraavaan kerrokseen kävellessä valaistus himmenee ja nenään tuoksahtaa voimakas puun tuoksu. Kerros on omistettu kulttuurihistorialliselle näyttelylle, joka on varmasti mieluisa etenkin historioitsijoille, koska se käsittelee muun muassa ensimmäisä maailmansotaa ja Suomea 1900-luvulla. Kerroksessa on nähtävissä vanhanaikaisia tavaroita. Kohokohta kerroksessa on aito savutupa. Tuossa puisessa, hämärässä tuvassa voi eläytyä sadan vuoden takaiseen tunnelmaan.  

Ylimmässä kerroksessa on vanhanaikainen kahvikauppa, jossa on esimerkiksi vanhoja kahvipeltipurkkeja, vanhanaikainen vaaka ja lakritsipeltipurkkeja. Kyseinen kauppa toimi Kuopiossa 1930- luvulla ja oli Karvosen omistama. Kauppa ja muut ylimmässä kerroksessa nähtävät asiat ovat osa tuoreempaa kulttuurihistoriaa.  

 

 Museossa voi hyvinkin vierähtää muutama tunti, sillä mielenkiintoisia, tutkimisen arvoisia asioita on todella montaa eri lajia. Museossa on myös museokauppa, josta löytyy hyviä esineitä niin tuliaisiksi kuin vaikka vaan kotiin vietäväksi.  

Kun aika koittaa ja on aika lähteä museosta, on vastassa taas ystävällinen työntekijä, joka sanoo: "Kiitos ja hei hei!" 

Petra Miettinen