Moni aloittaa
työmatkansa seisomalla pienen, keltaisen, suorakaiteen muotoisen kyltin alla
kelloa pälyillen ja levottomasti liikahdellen. Bussit ovat varsinkin talvisin monen
pelastus. Kesällä kouluun ja töihin voi pyöräillä, mutta ilman viiletessä ja
ensimmäisten lumihiutaleiden leijaillessa lämmin bussimatka alkaa tuntua
houkuttavalta.
Koulumatkat
bussilla miellyttävät joitakin ja toisia ne rasittavat. Mieltymys voi johtua
siitä, että pitää muiden matkustajien
tarkkailusta, musiikista ja vaihtuvasta maisemasta sekä ihan vain paikoillaan
istumisesta. Rasittavuus paistaa esiin, kun on herättävä aikaisemmin ja mentävä
pysäkille etuajassa ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka tietäisi, että bussi
tulee myöhässä ja on pysäkillä samaan aikaan kuin viimeksikin.
Kello
08:50 lähden kotoani. Olen varma, että Päivärannasta Julkulaan tuleva bussi on
aloittanut matkansa kohti pysäkkiä ja on minun keltaisen kylttini vieressä
08:55-08:58. Odottaminen kylmässä ja lämpimässä säässä on yhtä vastakkaiset
asiat kuin värillinen ja väritön. Lämpimässä säässä kahdeksan minuuttia on
nopea heitto ajassa, mutta talvella kylmässä pakkasessa jokainen minuutti on
hidastettu ponnistus eteenpäin päivässä.
Harvan
metsikön takaa saattaa nähdä valotaulun numero kaksikymmentä. Vaikka hetken
seisoskelu pysäkillä ei ole raskasta, jotenkin tulee helpottunut olo sen
nähdessä. Kanssani ei ole muita aamuvarhaisia vaeltajia kohti päivän urakkaa.
Kuljettaja
toivottaa hyvää huomenta. Vastaukseni on miltei kuulumaton. Jokaikinen arkiaamu
ja iltapäivä länttään kuukauden voimassa olevan korttini laitteen tunnistettavaksi.
Näen laitteesta
päivän, jolloin on kulutettava taas kolmekymmentäseitsemän euroa uuteen
kuukauteen. Kortti on kuitenkin ainut meno- ja paluulippu kotoa pois ja kotiin,
joten summa ei vaikuta kohtuuttomalta hinnalta.
Kanssamatkustajia
on vain muutama. 08:50 vuoron bussi ei ole koskaan täynnä. Jokainen voi siis
valita mieluisan paikkansa vapaasti. Etummainen penkki on aina vapaana. Muut
matkustajat sijoittuvat lähes aina perälle, Kysiltä saapuvien mummojen ja
pappojen on helpoin jäädä keskivaiheelle, missä tarkoituksella korotuskohdat on
jätetty pois. Kuljettajan takana on varattu paikka näkövammaisille ja heidän
koirilleen.
Joka
kerta
bussissa on ainakin yksi ihminen, jonka olen nähnyt aikaisemminkin. Tunnistan
monia kasvoja kolmen ja puolen vuoden ajalta. Jopa moni kuljettaja on tullut
tutuksi. Minulla on kaksi suosikkikuljettajaa: tummaihoinen mies, joka ajaessaan
räppää, laulaa ja rummuttelee rattia, kuin hänen elämässään mikään muu ei olisi
niin kivaa kuin ajaa juuri sitä bussia, ja toinen lempikuljettajani on punahiuksinen, luiseva nainen. Hän
toivottaa hyvää huomenta ja hyvää päivänjatkoa mitä sydämellisimmin. On ollut
kummallista huomata, kuinka tärkeä tehtävä loppujen lopuksi kuljettajien
luonteella ja asenteella on. On paljon kivempi astua bussiin hymyilevän uniformuisen
kuljettajan eteen kuin tuimasti tai tylsistyneesti mulkoilevan mököttäjän
katseen alle.
Bussi
saapuu sairaalan eteen tasan jälkeen. Vanhuksia astuu kyytiin vapisevat
rahapussit käsissään. Muuan mies tipauttaa kolikkonsa lattialle. Kuljettaja ei
pääse noukkimaan sitä miehelle, joten ojennan käteni ja noukin kolikon ojentaen
sen takaisin omistajalleen. Vanhus kiittää ja naurahtaa hieman omaa
haurauttaan.
Jokainen
kuljettaja odottaa aina kärsivällisesti, jotta vanhukset pääsevät asettumaan
paikoilleen. Liikkuvassa bussissa on yllättävän vaikea liikkua. Huomaan
kuitenkin, ettei se ole yhtä tärkeää, kun on kyse nuoremmasta matkustajasta.
Kuljettajat selvästikin olettavat, ettei
nuorempi aikuinen tai lapsi kaadu rähmälleen lattialle pienestä heilautuksesta
ja vaikka kaatuisikin, ei loukkaantuisi vakavasti.
Bussi
jatkaa matkaa. Musiikin kuuntelu ja saapumisajan arvailu päämäärään ovat
ajanvietettäni. Arvioni on 09:16. Se kuitenkin menee pieleen, koska sairaalan
edessä oleva kymmenen kilometriä tunnissaoleva nopeusrajoitus ja tietyöt
estävät ripeämmän liikkumisen. Jollain tavalla tarkkojen aikojen laskeminen on
pinttynyt päähäni, koska huomaan, kuinka liikennevaloissa alan laskea pysähdyksen
kestoaikaa ja seuraan, kuinka monta minuuttia tietyn matkan ajamisessa ilman
pysähdyksiä ja pysähdyksineen kestää.
Mistä
tunnistaa tottuneen bussilla matkustajan? Siitä, että tälläkin hetkellä, vaikka
bussi lähestyy päätepysäkkiään, joka sijaitsee Kuopion keskustassa Sokoksen
vieressä, en ala vääntyillä ja kääntyillä penkissäni tai nouse valmiiksi
seisomaan. Vuorostaan takanani oleva, ei entuudestaan tuttu kasvo touhottaa ja
pyyhältää viimeisissä liikennevaloissa takaovelle. Minä tiedän, etteivät bussin
ovet aukea yhtään sen nopeampaa eivätkä ne sulkeudu nenäni edestä.
Kuljettaja
tervehtii vastaan tulevaa linja-autokuljettajaa, niin kuin asiaan kuuluu
samalla, kun itse lähtee jälleen liikkeelle. Hämärä aamu alkaa muuttua
valoisammaksi. Tihkusade kastelee tuulilasia. Kuljettaja huitaisee pyyhkijät päälle. Enää muutama
kymmenen metriä. Jarrut kitisevät, kello on 09:18. Arvioni oli kaksi minuuttia
etuajassa. Nousen laiskasti bussin penkiltä, astun yhden askeleen etupenkki
paikaltani etuoven eteen. Ovi heilahtaa auki, kiitän kuljettajaa niin kuin jokaisena aamuna ja
lähden astelemaan kohti toria ja koulun ovia.
Rebekka Tarkiainen